Esittely

p1080705.jpg

Koirat ja niiden kanssa harrastaminen on ollut pitkän aikaa luonteva osa elämääni. Koirien kanssa lenkkeileminen maaseudun maisemissa on päivittäinen harrastukseni. Koirien ja emännän kuntoa ylläpidämme lisäksi harrastamalla agilitya ja valjakkoilemalla. Käymme myös jonkin verran näyttelyissä. Erilaiset harrastukset nelijalkaisten kanssa ovat antaneet minulle paitsi antoisia hetkiä karvanaamojeni parissa, myös mahdollisuuden tutustua useisiin hienoihin ihmisiin ja saamaan paljon samanhenkisiä ystäviä.

Koulutukseltani olen kotieläinjalostuksen agronomi ja arkielämässä työskentelen valtion virkamiehenä. Asumme avomieheni ja koirien kanssa omakotitalossa maalla.

Päädyin perustamaan Valonkajon kennelin pitkällisen harkinnan jälkeen Seinäjoella vuonna 2013. Kasvatustoimintani tulee olemaan pienimuotoista, joten pentueita meille tulee vain harvakseltaan. Koiramme ja myös tulevat pentumme elävät kanssamme kotioloissa. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia samojedinkoiria. Olen käynyt Kennelliiton kasvattajan peruskurssin ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen.

p1080895-001.jpg

Ensimmäinen koirani Viivi tuli perheeseemme, kun olin 12-vuotias. Viivin, joka oli collien ja samojedin sekoitus, kanssa opettelin koiran kanssa elämistä. Myöhemmässä elämäni vaiheessa samojedinkoira tuntui luontevalta rotuvalinnalta, ja ensimmäisen samojedinkoirani Selma tuli meille vuonna 2009.

Toivottavasti viihdyt sivuillamme ihmettelemässä samojedimaista elämäämme!

Marika